Asiasanan ‘ystävät’ Arkisto

Kerro kaverille

2.2.2009 Jussi Riku

Täydellistä on tosi hankala tehdä — aina jotain unohtuu. Viime viikolla Bookabooka saimme Tuija-Leenalta hyödyllistä palautetta:

Kävin tänään tutustumassa sivustoonne. Olisin laittanut sivuston sisarelleni - joka on ope - tiedoksi. Olisi kiva, jos olisi “kerro karverille” linkkinappula - vai onko jo?

Toden totta! Miksi meillä ei ole tällaista toimintoa sivustolla? Suoraan sanottuna: ei vaan tullut mieleen. Ei pälkähtänyt päähän. Tehtiin muita asioita.

Vinkkaustoiminto on (toivottavasti) helppo ja halpa tehdä. Täytyypä lisätä piirre Bookabookaan tulevissa päivityksissä.

Käyttävätkö ihmiset näitä Kerro kaverille -juttuja? Käytätkö sinä?

Bookabookan vuokraukset ovat lisääntyneet mukavasti tammikuun puolivälistä lähtien. Tyytäväiset käyttäjät kaiketi kertovat kavereilleen Bookabookasta. Kertoisivatko he enemmän ja useammille, jos systeemissä olisi työkalu kertomista varten?

Oletko sinä kertonut kenellekään Bookabookasta? Miten teit sen?

Miten itse kuulit Bookabookasta ensimmäisen kerran?

Hyvää Joulua!

24.12.2008 Jussi Riku

Vietän joulun maalla perheen ja kirjojen kanssa. Tietokone jää kaupunkiin, päivitän blogia seuraavaksi vuoden 2009 alussa.

Vuokrasin kirjan -blogia on käynyt lukemassa 860 eri vierailijaa viimeisen parin kuukauden aikana. Yksi vierailija on viipynyt keskimäärin minuutin ja 42 sekuntia. Kiitos kaikille lukijoille!

Hyvää, rauhallista ja virkistävää joulua kaikille.

Jussi Riku

Mistä hankit kurssikirjasi

1.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Ensimmäinen kysymys.

Taisin olla optimisti, kun lupasin kysymyslomakkeen täyttämisen kestävän pari kolme minuuttia. Sori. Nyt purkaessani vastauksia tulen ensimmäistä kertaa laskeneeksi kysymykset, joita on 33 kappaletta. Muuten 5,4 sekuntia kysymystä kohden ei olisi paha, mutta kun joukossa on liuta avoimia kysymyksiä eli niitä, joihin pitää kirjoittaa vastaus itse eikä vain valita annetuista vaihtoehdoista.

Tai ehkä olinkin pessimisti, ja arvelin vastaajien enimmäkseen hyppäävän avoimet kysymykset yli. Niin ei käynyt, hienoa!

Vastaajia oli yhteensä 2143. Kiitos vielä kerran kaikille vastanneille.

Ensimmäiseen kysymyseen kertyi eniten vastauksia. Se on ymmärrettävää, koska tarjolla oli rasti ruutuun -tehtävä ja kysymysten runsaus ei vielä painanut. Laadin kyselylomakkeen siten, että yhteenkään kysymykseen ei ollut pakko vastata.

Mistä hankit kurssikirjasi

Kaikki vastaajat ~ Mistä hankit kurssikirjasi

2136 vastaajaa
Lainaan kirjastosta 86,3 % (1844)
Lainaan kavereilta ja tutuilta 24,9 % (531)
Ostan uutena 55,8 % (1192)
Ostan käytettynä 19,1 % (407)
Kopioin 33,2 % (710)
En käytä kurssikirjoja 12,3 % (263)

Kirjastoa käyttää melkein yhdeksän opiskelijaa kymmenestä, ei yllätystä tässä. Joka neljäs lainaa kirjoja kavereilta ja tutuilta, hyvä juttu. Itselleni on yllätys, että peräti kolmasosa opiskelijoista kopioi kirjoja. Se on mielenkiintoinen tieto, että 12 prosenttia ei käytä kurssikirjoja.

Kun miesten ja naisten vastauksia tarkastelee erikseen, paljastuu, että kirjoja ei käytä 22 % miehistä ja 10 % naisista. Kirjaston käytössä erot ovat myös suuria. Naisista 90 % lainaa kurssikirjoja kirjastosta, miehillä prosentti on 70. Naiset ovat uutterampia kirjojen kopioijia prosenttiosuuksin 35-27.

Kyselylomakkeessa tiedusteltiin myös Facebookin käyttöä. 29 % Facebookia päivittäin tai monta kertaa viikossa käyttävistä lainaa kirjoja kavereilta ja tutuilta. Heistä, jotka eivät käytä Facebookia, 21 % lainaa kirjoja kavereilta. Mistä tämä kertoo? En tiedä, ehkä ei mistään. Vai voiko olla niin, että feissaajat ovat sosiaalisempia ja siksi kirjojen lainailu frendeiltä sujuu luontevammin?

Muitakin eroja löytyy. Facebook-käyttäjistä (1040 vastaajaa) uusia kirjoja ostaa 53 %, ei-käyttäjistä (806 vastaajaa) uusia ostaa 60 %. Näyttää myös siltä, että Facebookin käyttäminen vähentää kirjojen käyttämistä, sillä 14 % ilmoittaa, että ei käytä kurssikirjoja. Niistä, jotka eivät käytä Facebookia, 10 % ei käytä kurssikirjoja.

Ihmeellisiä tuloksia. Enpä olisi arvannut.

Hyvä, että tuli kysyttyä. Vaikka tämä on jo toinen kyselykierros (edellinen Heliassa 2006), huomaan silti parannettavaa. Olisi kannattanut kysyä kirjojen lisäksi myös muusta opiskelumateriaalista, kuten opettajien ja oppilaitosten tarjoamasta tulostetusta/monistetusta aineistosta, sähköisessä muodossa olevasta aineistosta sekä luentomuistiinpanoista ja niiden kierrätyksestä.

Tuhannet kiitokset tuhansille

28.11.2008 Jussi Riku

Heliassa vuonna 2006 tehty tutkimuskysely kirjojen käytöstä oli menestys ja auttoi paljon kurssikirjavuokraamon suunnittelussa. Pari asiaa voisi kuitenkin tehdä toisin ja siksi kysely oli aiheellista uusia nyt syksyllä 2008.

Tekemällä oppii. Opin edellisellä kierroksella tekemään parempia kysymyksiä. Mutta se oli silloin myöhäistä, koska www-lomakkeella toteutettava kysely oli jo julkaistu.

Toinen petrattava asia olisi otoksen laajentaminen. Vastausten lukumäärä oli riittävä jo viimeksi, mutta vain yhdestä ammattikorkeakoulusta saadut vastaukset eivät välttämättä kuvaa koko Suomen opiskelijoiden näkemystä.

Tällä kerralla olen sangen tyytyväinen kysymyksiin, vastauksista puhumattakaan. Tein kopion kyselystä, jos kysymykset tai kyselylomake kiinnostavat. Tuonne ei kannata kuitenkaan vastata mitään, sillä vastaukset menevät silppuriin. Linkki toimii toukokuun 2009 loppuun.

Nyt kyselyyn vastasi 2143 henkilöä. Wow!

Hämmästyttävän moni, sillä jo tuhannen vastaajan kyselyillä pääsee TV-uutisiin. Käyttämäni Webropol-kyselytyökalu kertoo myös sen, että 1223 henkeä avasi kyselylomakkeen, mutta ei koskaan tallentanut vastauksia. En tiedä, miksi. Joko he luovuttivat jo ensimmäisellä sivulla tai sitten he vain unohtivat painaa Lähetä vastaukset -painiketta lopussa tai sitten tapahtui jotain muuta.

Yli 3300 opiskelijaa ympäri Suomen vastasi pyytäessäni apua. En unohda sitä ikinä. Kiitos teille kaikille, tuhansille. Tuhannet kiitokset! Kiitos juuri sinulle.

Jussi Riku

JK
Monet kyselyyn vastanneet tiedustelivat, voisiko kyselyn tuloksia saada. Kyllä voi. Puran vastauksia tässä blogissani maanantaista alkaen.

Kuinoma

21.11.2008 Jussi Riku

Kun Bookabooka oli jo perustettu, tutustuin Kuinoma lainauspalveluun. Myös Kuinoman idea on lähtenyt omasta tarpeesta. Kuinoman perustaja Markku Jussila huomasi omassa kaveriporukassaan harrastajien hankkivan monenlaista rompetta laskettelureissuja varten. Ei ainoastaan lautoja ja suksia, vaan myös piippareita, sondeja ym. ym.

Ja paljonko niitä käytetään? Muutama viikko vuodessa.

Mitä järkeä on siinä, että hyvät harrastusvälineet makaavat suurimman osan ajasta vailla käyttöä? Ja silti monet haaveilevat vielä parempien varusteiden hankkimisesta. Jussila pähkäili, että hän käyttäisi mielellään parhaita mahdollisia tavaroita, jos vaan voisi. Mitäpä, jos jokainen jengistä hankkisi vain muutaman varusteen, mutta aivan ehdotonta huippulaatua. Ja siihen ympärille systeemi, jonka avulla tavaroiden omistajat voisivat reilun pelin säännöillä vuokrata näitä kamoja toisilleen ja toisiltaan. Ja jos ja kun aina välillä jotain menee pieleen, niin sitä varten on etukäteen sovitut menettelytavat.

Jotenkin näin Kuinoma syntyi, ymmärtääkseni.

Markku oikaiskoon kommenttiosuudessa pahimmat väärinkäsitykseni. Ja Kuinomassa voi tietysti lainata ja vuokrata mitä tahansa, ei ainoastaan ulkoiluvarusteita. Kuinoma on mainio idea, etten sanoisi.

Kun haluat jelpata kanssaihmisiäsi, niin anna kirjasi vuokralle. Jos sinulla on muuta vuokrattavaa, tee se Kuinomassa. Hopi, hopi!

Yksin en ole tiimi

18.11.2008 Jussi Riku

Sanna ja Antti jäävät pois Bookabookasta. Syy ei ole epäluottamus liikeideaa tai minua kohtaan — näin he ainakin sanovat minulle. Uskon heitä, kun kuulen perustelun. Uskoisin muutenkin. Kyse on siitä, että Bookabookasta voi tulla jotain suurta. Se tarkoittaa, että hommaa ei voi hoitaa harrastuspohjalta kovinkaan pitkään.

Pitää ryhtyä yrittäjäksi. Ottaa loparit duunista.

Se ei ole heidän juttunsa. Ei kummankaan. Tulee kesäloma. Koulu jatkuu syksyllä. Teemme kaikki kurssit ja ryhmätyöt yhdessä, mutta Bookabookan kanssa olen yksin. Ennen olisin ehkä lamaantunut toviksi, mutta en nyt. En tämän idean kanssa.

Olen oppinut omasta kokemukstani, kirjallisuudesta ja kaveripiiristä, että yksinyrittäminen tuottaa harvoin suurta menestystä. Onneksi poikkeuksiakin on. Minä en ole poikkeus.

Tarvitsen uuden tiimin.

Soitan ensin perustajalle ja päätoimittajalle Suomen ensimmäisessä verkkolehdessä ja sovin tapaamisen tammikuussa 2007. Keskustelen Jukka Viitasaaren kanssa tunnin. Jukka kuuntelee kiinnostuneena ja kommentoi ajatuksiani monissa kohdissa. Soitan viikon kuluttua ja kysyn, miltä ajatus mukaan lähtemisestä tuntuu. Jukka on mukana! Samalla hän kysyy, olenko ajatellut pyytää kustannuspäällikköä Suomen johtavasta ammattikirjallisuuden kustantamosta. Puhelinkeskustelu Vesa Kaartisen kanssa kestää tunnnin. Vesa lähtee mukaan oikopäätä.

Tänään, marraskuussa 2008, Jukka on Bookabooka Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Vesa on toimitusjohtaja.

Kimppamme ei syntynyt sattumalta. Tunnemme toisemme 1980-luvun lopulta, 1990-luvun alusta. Vuonna 1997 saimme itse kukin esikoisen. Koska meitä yhdisti työskentely eri rooleissa MikroPC-lehdessä, aloimme järjestää tapaamisia perheillemme MikroPC-nelosten nimissä. Aivan, jengiin kuului vielä yksi. Lehden nykyinen päätoimittaja Kimmo Seppälä ei ole Bookabookassa mukana, vielä.

Bookabooka, since 1763

14.11.2008 Jussi Riku

Syksyllä 2006 olen melko varma, että tulen kokeilemaan kurssikirjojen vuokraamista. Tulevalla firmalla on jo hyvä nimi ja www-osoite on varattu. Jossain vaiheessa tarvitaan visuaalinen ilme ja liikemerkki, logo.

Pyydän ystävääni Jaakko Mäkikylää pohtimaan asiaa. Luotan häneen, enkä anna rajoituksia. Kerron vain yhden toiveen, jota hän voi joko noudattaa tai sitten ei.

Kurssikirjojen vuokraus olisi voitu keksiä ajat sitten.

2000-luvun alun sijaan kirjavuokrausta olisi voitu harjoittaa jo kymmeniä tai satoja vuosia. Pyydän Jaakkoa suunnittelemaan logon vuonna 1763 perustetulle kurssikirjavuokraamolle.

Saan tällaisen. Olen aivan otettu, logo on mitä mainioin. Hämmästyttävän hyvä. Ei tullut 1700-lukua, ei. Olisiko tämä 1930-lukua?

Taiteilijat eivät selitä töitään. Minä kai saan selittää ihastustani? Logossa kerrotaan tarina. En tiedä montaakaan logoa, jossa olisi tarina. Samassa kuvassa on Bookabookan historia, nykyinen toiminta ja tulevaisuus! Kuvassa on ihminen, useita ihmisiä, yhteisö. Näen kierrätystä, lukemista, sivistystä, ojentamista, antamista, auttamista. Näen paljon muutakin, mutta ehkä tähän on hyvä lopettaa.

Kiitos Jaakko!

Rentokirja

12.11.2008 Jussi Riku

Näin se kävi, Jussi Rikun, Sannan ja Antin aivoriihi.

Jussi Riku:
Nimi kurssikirjavuokraamolle? Miltä kuulostaisi Rent a Book, suomeksi Rentokirja?
Sanna ja Antti:
Ei ikinä!
Jussi Riku:
Boogle on vähän tylsä ja mahtaako olla edes vapaana.
Sanna:
Korotetaan kirjavuokraus potenssiin — Booklend
Antti ja Jussi Riku:
Wow!

Booklend oli kuitenkin jo varattu.

Antti:
Eikö´s bookkaus tarkoita varaamista? Miten olisi Book a Book?
Jussi Riku:
Jos mä saan vielä lisätä a-kirjaimen loppuun, niin se on siinä. Bookabooka! Kurssikirjavuokraamolle nimi kymmenessä minuutissa! Mä rakastan teitä!

Ideasta liikeideaksi

11.11.2008 Jussi Riku

Ensimmäinen kirjavuokraus oli menestys.

Kirjan omistaja oli tyytyväinen ja vuokralainen oli tyytyväinen. Win-win, molemmat voittivat.

(Myös meidät yhdistänyt kahvilanpitäjä sai 95-senttisensä.)

Koulumatkani on 10 km. Kuljen matkan polkupyörällä. Fillarimatkat käytän ajatteluun. 10 x 40 minuuttia viikossa, suosittelen sekä ajattelua että pyöräilyä!

Nyt on paljon ajateltavaa, molemmat aivosolut joutuvat töihin. Olenko keksinyt jotain ainutlaatuista? Miksi en ole koskaan kuullutkaan kirjojen vuokraamisesta? Jos idea on muka hyvä, niin kai sen joku on jossain jo toteuttanut?

Seuraavana päivänä koululla kerron kurssikirjojen vuokraamisesta ystävilleni Sannalle ja Antille. Molemmat innostuvat ja lähtevät heti mukaan suunnittelemaan kurssikirjavuokraamoa. Ihmettelemme kolmistaan, kuinka emme osaa googlata esiin ensimmäistäkään kurssikirjavuokraamoa. On vuosi 2006. Nyt kaksi vuotta myöhemmin tilanne on toinen, muutamissa paikoissa eri puolilla Maapalloa voi vuokrata kirjoja, myös kurssikirjoja. Yhteistä kaikille on, että kirjat ovat vuokraamon omia. Minä keksin, että

opiskelijat vuokraavat kirjoja toisiltaan ja toisilleen,
ilman välikäsiä.

Minun kurssikirjavuokraamoni ei omista yhtään kirjaa eikä ole kirjavuokrauksen osapuoli. Kirjojen vuokraus tapahtuu suoraan vuokranantajan ja vuokralaisen välillä. He sopivat keskenään, missä ja millä hinnalla he vaihtavat kirjat ja vuokrarahat.

Käyttäjille ilmainen palvelu tietysti sopii, mutta liikeideana ilmaispalvelun tarjoaminen vaatii vielä pohtimista.