Asiasanan ‘tekijänoikeus’ Arkisto

Bookabookan uutiskirje nro 2 sisältää yllätyksen.

10.9.2009 Jussi Riku

Arvoisa kirjojen kierrättäjä,

Bookabooka on ollut toiminnassa tasan vuoden. Saamamme palaute osoittaa, että uudenlainen oppi- ja kurssikirjojen kierrätyspalvelu on tullut tarpeeseen. Bookabookaan on tutustunut tähän mennessä noin 20 000 eri kävijää. Kiitos kannatuksesta!

Kaikki on edennyt suunnitelmien mukaan – paitsi että tekijänoikeusjärjestöt vaativat viime keväänä lopettamaan kirjojen vuokraustoiminnan. Järjestöjen tulkinnan mukaan Bookabookan vuokrauspalvelut rikkovat tekijänoikeuslakia.

Uutiset lopetusvaatimuksesta saivat aikaan lukijakommenttien vyöryn. Valtaosa kommentoijista oli eri mieltä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Niin mekin täällä Bookabookassa.

Ennakkopäätöstä asiassa ei ole. Kukaan siis ei tiedä varmasti, miten lakia lopulta pitäisi tulkita. On myös mahdollista, että säädöksiin tehdään tarkennuksia tekijänoikeuslain uusimisen yhteydessä.

Ehdotimme tekijänoikeusjärjestöille neuvotteluja ratkaisun löytämiseksi. Järjestöt eivät kuitenkaan suostuneet neuvottelupöytään ennen kuin poistamme kirjavuokraukseen liittyvät linkit ja palvelut.

Pidämme oppi- ja kurssikirjojen vuokrausta niin merkittävänä vaihtoehtona, että kaikki sen mahdolliset esteet on syytä selvittää. Siksi päätimme suostua tekijänoikeusjärjestöjen vaatimukseen ja keskeyttää vuokraustoiminnot 10.9.2009 alkaen selvitysprojektin ajaksi. Teemme kaikkemme, että katkos jäisi mahdollisimman lyhyeksi.

Käyttäjinä teidän ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Vuokrattavat kirjanne vain poistuvat Bookabookan hauista. Vuokrauslinkkejä klikattaessa ruudulle tulee teksti:

Bookabooka ja suomalaiset tekijänoikeusjärjestöt kehittävät yhdessä toimintamallia, joka varmistaa vuokrattavien kirjojen tekijänoikeudet kirjoittajia, lukijoita ja kierrätystä edesauttavalla tavalla. Bookabookan vuokraustoiminnot ovat projektin ajan poissa käytöstä. Pahoittelemme keskeytystä. Kirjojen ostaminen, myyminen, etsintäkuuluttaminen, lainaaminen ja lahjoittaminen onnistuvat kuitenkin entiseen tapaan.

Voitte siis halutessanne vaihtaa vuokratarjoukset esimerkiksi myynti- tai lainaustarjouksiksi. Muutos on tehtävä viimeistään 21. päivänä syyskuuta.

Pitäkäämme keskeytystä osana uuden opiskelijapalvelun tuotekehitystyötä. Jos käyttäjät pitävät Bookabookaa hyödyllisenä ja tarpeellisena, tekijänoikeusasiat eivät saa olla esteenä palvelun kehittämiselle.

Terveisin Jussi Riku ja Bookabooka-väki

Vastaus TTVK:lle

23.4.2009 Jussi Riku

Kiitos kirjeestä. Jatkoimme ajatustenvaihtoa hieman tavallisuudesta poiketen ja osittain myös hyvät tavat unohtaen — julkisuudessa.

Jospa jatkaisimme asiallisemmin.

Ohessa (PDF) on vastauksemme TTVK:n kirjeeseen.

Bookabookan kirjeen keskeinen sisältö on tässä:

Bookabooka saa jokaisesta tekstiviestistä 0,37 euroa (loput 58 senttiä jäävät teleoperaattoreille ja veroihin). Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ry:n mielestä tämä on vuokrauksen osalta oikeudenhaltijoiden lupaa edellyttävää liiketoimintaa.

Tekijänoikeuspäivän kunniaksi Bookabooka Oy tarjoutuu tilittämään toistaiseksi kaikki tekstiviesteistä saamansa tuotot kokonaisuudessaan TTVK:n osoittamalle taholle. Tilitys koskee myös TTVK:n laillisiksi toteamia, myytäviin, lahjoitettaviin, vaihdettaviin jne. kirjoihin liittyviä tuottoja.

Palvelumme jatkuu ennallaan. Ainoa muutos on, että tekstiviesteistä saamamme tuotot annamme TTVK:lle.

Bookabooka Oy:n kirje TTVK ry:lle - PDF

Alasottopyyntö

20.4.2009 Jussi Riku

Tuli taas postia.

Pitäisi lopettaa rikollinen toiminta viimeistään tämän viikon perjantaina. Nyt on maanantai.

Kehotus lopettaa tekijänoikeutta loukkaava kirjanvuokraus.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ry (www.antipiracy.fi) edustaa jäsenjärjestöjensä valtuuttamana laajasti oikeudenhaltijoita tekijänoikeuden-loukkausasioissa. Kopiosto ry on valtuuttanut TTVK:n hoitamaan puolestaan tekijänoikeusvalvontaa.

Tietoomme on tullut, että Bookabooka-sivusto (www.bookabooka.fi) ylläpitää verkkopalvelua, jossa yksityiset henkilöt voivat tarjota kirjojaan vuokrattavaksi yleisölle. Yleisön saataville saatettu kirjanvuokraustoiminta tapahtuu ilman oikeudenomistajien lupaa.

Teksti on vähän kapulaa jo alussa, mutta kyllähän asia tuosta selviää. Että ollaan luvattomilla teillä, ainakin TTVK:n mielestä.

On kirjeessä positiivistakin, kuten tämä:

BookaBookan blogissa (http://www.vuokrasinkirjan.bookabooka.fi) on lainaus Kopioston lakimiehelle esitetystä kysymyksestä ja siihen annetusta vastauksesta:
”Jos annan omistamani kirjan lainaksi naapurilleni ja hän maksaa minulle kirjasta vuokraa, niin onko se ok?” Kopioston lakimies vastasi, että on ok.”

Kirjan vuokraaminen naapurille on kahden yksityishenkilön välinen toimi. Niin vuokralle tarjoaminen kuin itse vuokraaminen tapahtuu yksityisessä suljetussa piirissä. Lähtökohtaisesti tämä onkin sallittua.

Ongelmana tuntuu olevan ainoastaan se, että Bookabookan avulla kuka tahansa voi vuokrata kirjoja, eivät ainoastaan sukulaiset, naapurit ja kaverit toisiltaan ja toisilleen.

Ja sitten TTVK:n varoitus.

Rikoslain 49 § 1 § mukaan se, joka ansiotarkoituksessa ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta kirjalliseen teokseen, voidaan tuomita tekijänoikeusrikoksesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Rikosoikeudellinen vastuu voi koskea sekä palvelun ylläpitäjää että yksittäisiä teosten vuokralle tarjoajia.

Teosten lainvastaisesta käytöstä seuraa aina myös velvollisuus suorittaa kohtuullista hyvitystä oikeudenhaltijoille.

Että näin.

Onko sinulla kirjoja tarjolla Bookabookassa? Nyt olisi aika valita. Uskallatko jatkaa ja ottaa riskin kahden vuoden kakusta ja vahingonkorvausvastuusta. Vai olisiko parasta luovuttaa ja lukita kirjakaappi?

Bookabooka on valintasa tehnyt.

Pyydämme palvelun ylläpitoa ystävällisesti poistamaan välittömästi ja viimeistään 24.4.2009 mennessä kaikki kirjanvuokraukseen liittyvät linkit ja palvelut. Pyydämme myös poistamaan sivustoilta vuokrasopimusmallit

Emme poista palveluita. Emme lopeta toimintaamme. Jatkamme kirjojen omistajien ja lukijoiden saattamista yhteen. Sori.

TTVK:n kirje Bookabookan ylläpidolle - PDF

Kielletty kirjavuokraus

8.12.2008 Jussi Riku

Tälläkin palstalla on kysytty (kommenttipuheenvuoro 13. marraskuuta 2008), että onhan kirjojen vuokraaminen luvallista? Vastasin oikopäätä, että kyllä on. Asiaa on kysytty Kopiostolta ja saatu tieto, että esteitä kuluttajien väliselle vuokraamiselle ei ole.

Viime viikolla tuli postia. Yhden etujärjestön johtaja tiedustelee, miten olemme toiminnassamme huolehtineet tekijänoikeuksista. Hän toteaa, että aineistojen vuokraaminen edellyttää aineiston oikeudenhaltijoiden lupaa.

Jaha, tämäkö estää kirjojen vuokraamisen? Ei sentään!

Tiesitkö, että Euroopan parlamentti ja neuvosto on antanut sellaisen kuin Direktiivi vuokraus- ja lainausoikeuksista 2006/115/EY. Siis EU:lta saadaan muutakin kuin kurkkudirektiivi? Kyllä vaan, vuokrausdirektiivi on juuri meitä varten. Ja mikä on direktiivi? Se on jäsenmaita koskeva velvoite järjestää oma lainsäädäntönsä direktiivin edellyttämälle tolalle. EU:n mallioppilaana Suomi on tietysti jo hoitanut asian.

Kirjan tekijöille kuuluu toki korvaus tehdystä työstä, sehän on selvä. Kun me ostamme kirjan, osa kirjan myyntihinnasta päätyy tekijöille. No, mitäpä sitten, kun kirja myydään toisen kerran, käytettynä? Ei mitään, tekijät ovat jo korvauksensa saaneet. Muuttuuko tilanne, kun kirja lainataan tai vuokrataan?

Lain perusteluista (Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain 19 §:n muuttamisesta) voidaan päätellä, että

Yksityishenkilöiden eli kuluttajien välinen vuokraus- ja lainaustoiminta on lähtökohtaisesti sallittua, koska se ei voi olla määrältään merkittävää.

Lisäksi laissa on todettu, että

Opetustoimintaa palveleva lainaaminen on sallittua. Siitä ei siis tarvitse maksaa korvausta.