Asiasanan ‘Ninni Lehtniemi’ Arkisto

Ylioppilaslehti

12.12.2008 Jussi Riku

Ylioppilaslehden toimittaja Ninni Lehtniemi jututti Bookabookan toimitusjohtaja Vesa Kaartista. Ylkkärin joulukuun numero ilmestyi tänään ja siinä Bookabookaa käsitellään otsikon Yliopiston opiskelijapalveluiden puutteet poikivat liikeideoita alla.

Aiemmasta Bookabookan saamasta medianäkyvyydestä poiketen tässä jutussa on mukana myös kritiikkiä:

HYYn koulutuspoliittinen sihteeri Liisa Ansala pitää hälyttävänä sitä, että opiskelijapalveluiden puutteilla pyritään rahastamaan. Ansalan mukaan juuri kurssikirjojen vähäisyys ja graduohjauksen laatu ovat Helsingin yliopistossa opiskelevien suurimpia ongelmia.

”Mielestäni tämä on selkeä viesti yliopistolle. Sen pitää panostaa näihin asioihin, ettei tule sellaista tilannetta, että joku saa rahalla kurssikirjat tai graduohjauksen. Tässä on nähtävissä eriarvoistumisen mahdollisuus.”

Ansala kehottaa opiskelijoita vaatimaan palveluita yliopistolta sen sijaan, että ryhtyisivät maksamaan niistä.

Huomaavaisesti lehti suo kuitenkin viimeisen sanan Vesalle:”Jos opiskelija on joutunut ostamaan kirjan siksi, ettei sitä ole ollut kirjastossa, tämä on konsti saada rahaa takaisin.”