Asiasanan ‘Helsingin Sanomat’ Arkisto

Liian pieni kirjasto

11.9.2009 Jussi Riku

Helsingin Sanomat julkasi tänään STT:n uutisen, jonka mukaan korkeakoulujen kirjastoista jopa puolet on niin pieniä, ettei niiden kannata jatkaa toimintaansa itsenäisesti. Siksi opetusministeriön asettama työryhmä esittää ammattikorkeakoulu- ja yliopistokirjastojen yhdistymistä siten, että kirjastoista tulisi tarpeeksi suuria yksiköitä. Jos työryhmän esitys päätetään toteuttaa, supistuu korkeakoulukirjastojen toimipisteiden määrä puoleen nykyisestä.

No, huh!

Tai mikäpä siinä, jos sattuu opiskelemaan paikassa, jonka kirjasto vain kasvaa. Mutta jos oman oppilaitoksen kirjasto siirtyykin isomman naapurinsa kupeeseen, niin ei kiva.

Periaatteessa opiskelijakirjastoverkon supistaminen voisi tuottaa lisää käyttäjiä Bookabookalle, koska silloin kenties isompi osa opiskelijoista aktivoituisi kierrättämään omia kirjojaan Bookabookan avustuksella. Mutta toivon silti, että Bookabookaa käytetään muista syistä kuin kirjastojen karsimisen takia.

HS: Lakimiehet ideoita vastaan

28.4.2009 Jussi Riku

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Esa Mäkinen kirjoittaa tämän päivän lehdessä (taas!) Bookabookasta. Syystä tai toisesta teksti ei päässyt lehden nettiversioon, paitsi maksulliselle puolelle. Niinpä julkaisen kolumnin tässä kokonaisuudessaan, Sanoma Newsin ja kirjoittajan luvalla.

NÄKÖKULMA

Lakimiehet ideoita vastaan

Esa Mäkinen

Helsingin Sanomat

Suomalaiset poliitikot ja yritykset ovat viime vuodet puhuneet suu vaahdossa innovaatioista ja tarpeesta löytää “uusia Nokioita”.

Haaveena on, että joku keksisi niin omaperäisen liikeidean, että siitä saataisiin luotua vaurautta jauhava mylly.

Pitää olla luova, pitää ajatella vakiintuneiden kaavojen vastaisesti, pitää olla ennakkoluuloton.

Ja mitä tapahtuu, kun joku toimii näin? Lakimiehet soitetaan hätiin, jotta idea saadaan tukahdutettua.

Näin on käynyt kirjoja verkon kautta vuokraavalle Bookabooka-palvelulle. Pari opiskelijaa pani pystyyn firman ja nettisivun, jonka kautta toisiaan lähellä asuvat ihmiset voivat ostaa, myydä ja vuokrata kirjoja. Bookabooka välittää yhteystietoja, ei kirjoja.

Kustannusyhdistyksen, Kopioston sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen mielestä toiminta on laitonta. Ne vaativat vuokratoiminnan lopettamista ja ovat uhanneet oikeustoimilla.

Tämä on hysteerinen ja käsittämätön reaktio.

Pari nuorta on kehittänyt uudenlaisen tavan välittää kirjoja netissä. Eikö olisi järkevämpää istua neuvottelupöytään miettimään, voisiko tästä syntyä liiketoimintaa?

Jos internet-ajan ajattelua arvostettaisiin kirja-alalla, Bookabookan perustajille olisi annettu rahaa ja kehotettu tekemään palvelusta vieläkin parempi. Samalla olisi voitu miettiä, miten kirjojen tekijät saisivat heille täysin oikeutetusti kuuluvan osansa.

Vallankumouksellisen idean tunnistaminen on vaikeaa, melkein yhtä vaikeaa kuin sellaisen keksiminen.

Yksi mahdollinen tunnusmerkki on uusien ajatusten herättämä vastarinta.

Jos valtio kehottaa opiskelijoita innovaatioihin, yrityksiä pitäisi yhtä vahvasti patistaa uusien ajatusten sietämiseen ja laaja-alaisuuteen.

Lakimiesten sijaan suomalaisten edunvalvontajärjestöjen kannattaisi palkata nörttipartioita ja nettivelhoja. He ovat yleensä pukumiehiä parempia tunnistamaan, milloin kyseessä on bisnesidea eikä rikos.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja.

Bookabooka otsikoissa

27.4.2009 Jussi Riku

Bookabookan 15 minuuttia julkisuudessa alkoi tiistaina, kun Helsingin Sanomat uutisoi TTVK:n meille lähettämän kirjeen. Toimittaja Esa Mäkinen kirjoitti jutun otsikoksi Kirja-ala haluaa sulkea opiskelijoiden perustaman kirjavuokrauspalvelun.

HS:n lukijat ottivat Bookabookan ja opiskelijoiden asian omakseen oikopäätä. Lehden nettisivuille tuli ensimmäisenä päivänä yli 150 kommenttia.

Pian Hesarin jutun jälkeen puhelin alkoi soida ja kohta juttuja ilmestyi lisää. Linkitän niitä tänne blogiin vähän myöhemmin, nyt on hivenen kiirettä.

Torstaina oli tekijänoikeuspäivä ja Bookabooka lähetti vastauksensa TTVK:lle. Sen jälkeen kirjeemme julkaistiin täällä blogissa, totta kai. Hesari uutisoi asian heti tuoreeltaan nettisivuillaan ja seuraavan päivän painetussa lehdessä. Tällä kerralla lehtijutun otsikoksi tuli Kirjanvuokraajat antavat rahansa tekijänoikeuden valvojille.

Perjantaina oli Digitoday.fi:n vuoro jatkaa keskustelua. Luimme julkaisusta TTVK:n tuoreen puheenvuoron, jonka mukaan Kirjojen vuokraus vaatii sopimukset - TTVK: Bookabookasta ei tule rahallakaan laillista.

Eri lehtien keskustelupalstoilla on käytetty ainakin viisisataa puheenvuoroa kirjojen vuokraamisesta. Lisäksi tulevat kymmenet blogit ja esimerkiksi Qaiku ja Muropaketti.

Lukiokirjojen kirppis tyhjäksi vartissa

4.2.2009 Jussi Riku

Kaisla Kuuskoski kirjoittaa tämän päivän Hesarissa kirjakirppiksestä, joka pidettiin Kallion lukiossa. Tekstiä on ilo lukea, se on kuin suoraan Bookabookan markkinointiosaston kynästä.

;+)

Kuuskosken jutun otsikko on Koulukirjoja second handina. Tekstistä ilmenee, että kalliolaiset ovat myyneet ja ostaneet kirjojaan omalla kirpputorillaan jo vuodesta 2004 alkaen. Toiminnan aloitti koulun ympäristöryhmä.

Usein kirppis on ollut vartissa ohi. Kirjoja tarvitsevat ovat tarkkasilmäisinä viemässä kermat päältä.

Ilmeisesti hinnat ja tarjonta ovat kohdallan, koska menestys on näin suuri.

Monissa lukioissa on ilmoitustaulu kirjojen myymiselle. Ostaja laittaa viestin myyjälle, sopivat tapaamisajan ja -paikan. Helppoa ja yksinkertaista, hinnat ovat viidestä kymmeneen euroon, murto-osan kirjakauppahinnoista.

Hyvä, hyvä! Näin juuri.

Kirjat halvemmalla kaupasta

10.12.2008 Jussi Riku

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään Hinta & Laatu -teemasivuilla otsikolla Joulukirjat saa kaupasta halvemmalla kuin netistä.

Juttu käsittelee myydyimpiä kirjoja, niitä samoja, joita kaikki muutkin lukevat:

Menestyskirjat, joissa hintakilpailu on kovinta, saa nettikauppoja halvemmalla suurista marketeista ja perinteisistä kirjakaupoista.

Juttua varten oli koottu 20 kirjan kori, jonka hinta vaihteli 455 ja 544 euron välillä eri kaupoissa. Kuka ostaa 20 bestselleriä? Joululahjaksi, kenties?

Eilen käsittelemistäni kyselyvastauksista — vastaajista — vain yksi 1770:stä kertoi vertaavansa kirjakauppojen hintoja ennen ostopäätöstä.  Sen sijaan nettikirjakauppojen hintoja vertailee moni. Selvästikin useamman kannattaisi vertailla myös kivijalkakauppojen hintoja eikä tyytyä ainoastaan netin tarjontaan. Ainakin, jos kurssikirjojen hinnoissa on vastaavia eroja.