Oppiminen on oppikirjasta kiinni

13.1.2009 Jussi Riku

Löysin otsikon tekstin Iltalehdestä eilen 12.1.2009. Se on siis lainaa alusta loppuun. Harmillisesti kyseessä on Netti-tv:n video, joka ei suostu aukeamaan omalla koneellani. Videota katsomatta sisällöstä selviää vain se, mitä www-sivulla kerrotaan:

Opetushallituksen tutkimuksen mukaan oppikirjalla on keskeinen merkitys siihen, millaisia tuloksia oppimisessa saavutetaan.

Kirjavuokraaja voi tähän vain todeta, että kiitos kertomasta!

Jäi kuitenkin vaivaamaan, että mitäköhän siinä videossa olisi kerrottu. Pienen selvittelyn jälkeen löydän tiedotteen alkuperäisesta tutkimuksesta maaliskuulta 2008. Tiedotteen lopussa on linkki varsinaiseen tutkimukseen, jos ketä kiinnostaa.

Tiedotteesta poimittua:

Oppikirjalla näyttää olevan yhteys koetuloksiin. Suomenkielisten oppilaiden koetulokset erosivat tilastollisesti merkitsevästi sen mukaan, mikä matematiikan oppikirja oppilailla oli käytössään.

Edellisestä voi jo arvata, että nyt oli tutkittu peruskoululaisia. He saavat kirjansa kunnalta, eivätkä joudu etsimään niitä itse. Mutta tutkimuksessa saatu tieto ei ole turha meille toisen- tai korkea-asteen opiskelijoille. Kirjalla on siis väliä! Pakollisille kirjoille emme voi mitään, mutta silloin kun tenttivaatimuksissa on useita vaihtoehtoisia kirjoja, kannattaa sijoittaa laatuun.

(Maaliskuussa julkistettu tutkimus päätyi seuraavan vuoden tammikuussa Nettitelkun tekemään videoon, joka taas jatkoi elämäänsä Iltalehdessä, josta löysin sen itse. Nettitelkun sivuilta video aukeaa helposti, se on tässä.)

Bogaboga

5.1.2009 Jussi Riku

edit. 6.1.2009 Huomasin hyvin pian, että tämä postaus on varsinen Google-Imupaperi eli vetää kävijöitä puoleensa. Siksi on paikallaan lisätä alkuun suora linkki: kurssikirjavuokraamo Bookabooka.


Bookabookaa on vaikea löytää, jos ei tiedä palvelun nimeä ja sitä myöten osoitetta, kirjoittaa Heidi:

Itsekin löysin ihan vahingossa tänne lopulta vaikka olisin halunnut löytä jo aikaisemmin. Tuotti vaikeutta tietää miten tämä kirjoitetaan, kun kuulin sen vain puhuttuna. Siltä pohjalta en löytänyt. Kirjoitettu muoto tuli sitten myöhemmin vastaan vahingossa jollakin keskustelupalstalla. Aika hankalaa.

Tulihan tuossa myös positiivista tietoa, nimittäin, että Bookabookasta puhutaan. Googlen avulla Bookabookassa tarjottavat kirjat löytyvät aika mukavasti. Mutta, jos etsiikin juuri Bookabookaa eikä kirjaa, niin miten tulisi toimia? Tämä tilanne on heillä, jotka haluavat tarjota omia kirjojaan muille. Miten saada Bookabooka esille, vaikka nimestä muistaisi vain osan? Yhden tavan keksin heti, ja otankin sen tässä käyttöön oikopäätä. Mahdollisia erilaisia tapoja kuulla tai kirjoittaa sana Bookabooka:

bookabooka bookabook booka booka boocabooca boogabooga
buukabuuka buucabuuca buugabuuga bokaboka bocaboca
bogaboga bukabuka bucabuca bugabuga pookapooka
poocapooca poogapooga puukapuuka puucapuuca puugapuuga
pokapoka pocapoca pogapoga pukapuka pucapuca
pugapuga bookabooga buugabuuka huugabuuka böökabööka
booka booca booga bookka buukka

Keksitkö lisää? Laita kommentteihin, kiitos, niin täydennän listaa.

Metro

2.1.2009 Jussi Riku

Metro-lehti ennätti ensimmäisenä kirjoittamaan Bookabookasta vuonna 2009. Riitta Santala-Köykkä vinkkaa Surffi-Akatemia -palstallaan joululahjakirjojen monilukuisuudesta otsikolla Teokset kiertoon.

YLE X3M Pravda

31.12.2008 Jussi Riku

Bookabookan toimitusjohtaja Vesa Kaartiselta tuli viesti, että häntä haastateltiin YLE:n X3M-kanavalle. En saanut viritettyä radiota kohdalleen ajallaan, mutta onneksi toimittaja Teresa Ekmanin jutun Studerande kan hyra kursböcker på nätet voi kuunnella netistä.

Kauppalehti

29.12.2008 Jussi Riku

Tämän päivän Kauppalehdessä on juttu Bookabookasta. Jutun kirjoittaja Kimmo Koivikko antoi otsikoksi Kirjan voi myös vuokrata.

Bookabooka kuulostaa nimenä enemmän viidakon hirviöltä kuin netissä toimivalta kirjavuokraamolta.

Hyvää Joulua!

24.12.2008 Jussi Riku

Vietän joulun maalla perheen ja kirjojen kanssa. Tietokone jää kaupunkiin, päivitän blogia seuraavaksi vuoden 2009 alussa.

Vuokrasin kirjan -blogia on käynyt lukemassa 860 eri vierailijaa viimeisen parin kuukauden aikana. Yksi vierailija on viipynyt keskimäärin minuutin ja 42 sekuntia. Kiitos kaikille lukijoille!

Hyvää, rauhallista ja virkistävää joulua kaikille.

Jussi Riku

Kuva olis kiva

22.12.2008 Jussi Riku

Johtuuko lukukauden loppumisesta vai mistä, mutta viime päivinä on tullut useampikin yhteydenotto siihen liittyen, että voiko Bookabookan kautta tarjota vuokralle tai myytäväksi muita kuin kurssikirjoja.

No, kyllä voi!

Kurssikirjapainotus on aika ilmeinen, kun homma on keksitty omaa kurssikirjatarvettani varten. Ja se vähäinen markkinointi, jota on tehty, on suunnattu opiskelijoille. Ja varmemmaksi vakuudeksi siellä täällä palvelua on markkinoitu kurssikirjavuokraamona.

Mutta tämä kaikki on vain osoitus siitä, että kurssikirjat ovat Bookabookan keihäänkärkituote. Ainakin toistaiseksi. Ei kuitenkaan ole mitään estettä sille, että muitakin kirjoja tarjotaan Bookabookassa. Se on jopa toivottavaa. Itse olen tarjonnut jo kosolti kaunokirjallisuutta.

Bookabooka on vielä niin tuntematon palvelu, että hyvin harva osaa tulla etsimään kirjoja Bookabookasta. Mutta onneksi on Google. Bookabookassa jokainen tallennettu kirja saa oman, pysyvän www-sivun ja -osoitteen. Siten Google osaa heittää meille kirjojen etsijöitä sisään, vaikka etsijät eivät tiedä Bookabookasta mitään. Niinpä myös muut kuin kurssikirjat löytävät vuokralaisen tai ostajan sangen mukavasti.

Toinen käyttäjiltä tullut toive olisi saada tarjolla olevien kirjojen kuvat — kannet — näkyviin. Vastaan, että tulossa on. Aikanaan. Tällä hetkellä järjestelmään voi tallentaa ainoastaan kirjan omistajan (!) kuvan.

Vuokraa kirja femmalla

19.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Yhdeksäs kysymys.

Paljonko voisit maksaa vuokraa kurssikirjasta?

2020 vastaustausta (aika mukavasti, kiitos kaikille), vastausten keskiarvo:

4,7 euroa kuukaudessa

Vuokraisitko kirjan

15.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Kahdeksas kysymys.

Olisitko kiinnostunut vuokraamaan kurssikirjoja omaan käyttöösi? menee suoraan ytimeen, ainakin kurssikirjavuokraamon kannalta katsottuna. Kyselyn tarkoituksena on selvittää, olisiko palvelulle kysyntää. Tämä on yksi tärkeimmistä kysymyksistä.

Olisitko kiinnostunut vuokraamaan kurssikirjoja omaan käyttöösi

Olisitko kiinnostunut vuokraamaan kurssikirjoja omaan käyttöösi?

2133 Vastaajaa
Varmasti 22,8 % (487)
Todennäköisesti 32,5 % (694)
Ehkä 27,6 % (589)
Tuskinpa 11,2 % (238)
En 5,9 % (125)

Mukiinmenevä tulos. Tästä saisi otsikon tiedotteeseen: Vain viisi prosenttia opiskelijoista ei haluaisi vuokrata kirjoja. Mutta toki oikeamman kuvan asiasta saa kertomalla, että

55 % opiskelijoista on kiinnostunut vuokraamaan kurssikirjoja omaan käyttöönsä.

Sukupuoli ei juurikaan vaikuta vuokraushaluihin, haluttomuuteen kylläkin. Naisista 15 % vastaa en tai tuskinpa, miehista peräti 26 %. Selvyyden vuoksi en laske ehkä-vastauksia kumpaankaan puoleen kuuluviksi. Ehkä-vastaajien reilut 27 % muuttaisi tuloksia roimasti.

Ylioppilaslehti

12.12.2008 Jussi Riku

Ylioppilaslehden toimittaja Ninni Lehtniemi jututti Bookabookan toimitusjohtaja Vesa Kaartista. Ylkkärin joulukuun numero ilmestyi tänään ja siinä Bookabookaa käsitellään otsikon Yliopiston opiskelijapalveluiden puutteet poikivat liikeideoita alla.

Aiemmasta Bookabookan saamasta medianäkyvyydestä poiketen tässä jutussa on mukana myös kritiikkiä:

HYYn koulutuspoliittinen sihteeri Liisa Ansala pitää hälyttävänä sitä, että opiskelijapalveluiden puutteilla pyritään rahastamaan. Ansalan mukaan juuri kurssikirjojen vähäisyys ja graduohjauksen laatu ovat Helsingin yliopistossa opiskelevien suurimpia ongelmia.

”Mielestäni tämä on selkeä viesti yliopistolle. Sen pitää panostaa näihin asioihin, ettei tule sellaista tilannetta, että joku saa rahalla kurssikirjat tai graduohjauksen. Tässä on nähtävissä eriarvoistumisen mahdollisuus.”

Ansala kehottaa opiskelijoita vaatimaan palveluita yliopistolta sen sijaan, että ryhtyisivät maksamaan niistä.

Huomaavaisesti lehti suo kuitenkin viimeisen sanan Vesalle:”Jos opiskelija on joutunut ostamaan kirjan siksi, ettei sitä ole ollut kirjastossa, tämä on konsti saada rahaa takaisin.”

Mistä kurssikirjoja

12.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Seitsemäs kysymys.

Mistä muualta hankit kurssikirjoja? oli vuorossa Jos ostat kurssikirjoja, mistä hankit ne? -kysymyksen jälkeen. Osa vastaajista kritisoi sitä, että kysyin samaa asiaa kahteen kertaan. Ja osa vastasi, 60 % kaikista vastaajista.

Tässä kohden en saanut juurikaan haluamiani vastauksia. Olin jo aivan aluksi kysynyt monivalintakysymyksellä kirjojen hankintapaikkoja, ja nyt minulle tarjottiin niitä samoja uudestaan. Kirjoja siis hankitaan kirjastoista, kavereilta ja kaupoista.

Odotin löytäväni aivan uusia tapoja hankkia kurssikirjoja.

En saanut, mitä tilasin. Toisaalta, se ei ole mikään yllätys. Kirja. Mistä hankit? No, mistä luulisit! Eli jos olisi jokin aivan erityinen paikka, mistä kirjoja hankitaan, niin varmaankin tietäisimme sen. Ja kun ei ole, niin ei ole ja vastaukset olivat mitä olivat. Kannatti silti kysyä tätäkin, nyt asia tiedetään tutkitusti.

;+)

Ikävin vastaus oli “En pääasiallisesti hanki, koska ei ole varaa. Olen lähes täysin tunneilla kuuntelun varassa.” Lyhyin vastaus kirjojen hankintapaikkaa koskevaan kysymykseen oli “Kopiointiliikkeestä”.

Myös näin vastattiin: “Koetan saada käytettynä, mutta se on työlästä, koska ei ole ilmoituksia. Ehkä harvat haluavat myydä.” Yksi vastaaja kertoi, että “Ostaisin käytettynä, jos olisi toimiva konsepti”. Laina-aika sai kritiikkiä osakseen tässä vastauksessa: “Kirjastosta, mutten koululta, koska siellä laina-aika on vain kaksi viikkoa eikä se mihinkään riitä.” Kirjastot saivat vastauksissa myös kosolti kiitosta, kuten:

Kirjastot rokkaa!

Divarit ja keskustelupalstojen myyntiosastot saivat muutamia mainintoja kurssikirjojen hankintapaikkoina, samoin Huuto.net ja eBay. Työläältä vaikuttava ratkaisu: “Lainaan eri kirjastoista, skannaan ja tulostan kotona. Säilytän kopiot.” Yksittäisen opiskelijan kannalta paras tilanne on: “Työnantaja kustantaa”. Erikoisin vastaus oli: “Paliskuntain yhdistyksestä”.

Opiskelijan budjetilla pääasiassa lainaan kirjastosta / menen tenttiin ilman lukematta / siirrän tenttiaikaa, koska kirjoja ei ole saatavilla.

Tällaisia vastauksia tuli useampia: “Suomalaiset kirjakaupat eivät myy englannin kielisiä oppikirjoja juuri ollenkaan, joten mentävä nettisaittien puolelle ja tilattava kirjat ulkomailta.” Tälle vastaajalle kirjojen vuokraus voisi olla ratkaisu: “Lainaan kirjastosta tai en käytä ollenkaan. Edellisessä koulussa käytin ja nyt on osa myyty pois ja osa pyörii tarpeettomina nurkissa.”

Kirjat halvemmalla kaupasta

10.12.2008 Jussi Riku

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään Hinta & Laatu -teemasivuilla otsikolla Joulukirjat saa kaupasta halvemmalla kuin netistä.

Juttu käsittelee myydyimpiä kirjoja, niitä samoja, joita kaikki muutkin lukevat:

Menestyskirjat, joissa hintakilpailu on kovinta, saa nettikauppoja halvemmalla suurista marketeista ja perinteisistä kirjakaupoista.

Juttua varten oli koottu 20 kirjan kori, jonka hinta vaihteli 455 ja 544 euron välillä eri kaupoissa. Kuka ostaa 20 bestselleriä? Joululahjaksi, kenties?

Eilen käsittelemistäni kyselyvastauksista — vastaajista — vain yksi 1770:stä kertoi vertaavansa kirjakauppojen hintoja ennen ostopäätöstä.  Sen sijaan nettikirjakauppojen hintoja vertailee moni. Selvästikin useamman kannattaisi vertailla myös kivijalkakauppojen hintoja eikä tyytyä ainoastaan netin tarjontaan. Ainakin, jos kurssikirjojen hinnoissa on vastaavia eroja.

Kirjoja halvalla

9.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Kuudes kysymys.

Jos ostat kurssikirjoja, mistä hankit ne on sanasta sanaan se, mitä tutkimuskyselyssä tiedusteltiin. Tämä oli avoin kysymys, johon 1770 opiskelijaa kirjoitti vastauksensa itse.

Yleisimmät ostopaikat ovat Akateeminen ja Suomalainen Kirjakauppa. Näiden samojen nettikirjakaupat mainittiin kumpikin vain kerran. Muuten netti vaikuttaa hyvin suositulta, ainakin seuraavat saivat lukuisia mainintoja.

Jostakin syystä kirjoja verkossa tarjoavien nimien alkukirjaimet ovat aakkosten alkupäästä. Sikäli Bookabooka sopii hyvin joukkoon.

Kymmenet vastaajat korostivat hinnan merkitystä vastaamalla vaikkapa “halvin mitä netistä löytyy” tai “Internetin kirjakaupoista. Siellä ne ovat edullisimmat“. (Itselleni yllättävän) monet kertovat ostavansa kirjansa Sokoksesta, Stockmanilta ja Prismasta.

Vain muutama kertoi ostavansa kirjat koulun tai oppilaskunnan kimppatilauksina. Lyhyin vastaus kysymykseen kirjojen ostopaikasta oli tällä kerralla: Seinäjoki.

Kielletty kirjavuokraus

8.12.2008 Jussi Riku

Tälläkin palstalla on kysytty (kommenttipuheenvuoro 13. marraskuuta 2008), että onhan kirjojen vuokraaminen luvallista? Vastasin oikopäätä, että kyllä on. Asiaa on kysytty Kopiostolta ja saatu tieto, että esteitä kuluttajien väliselle vuokraamiselle ei ole.

Viime viikolla tuli postia. Yhden etujärjestön johtaja tiedustelee, miten olemme toiminnassamme huolehtineet tekijänoikeuksista. Hän toteaa, että aineistojen vuokraaminen edellyttää aineiston oikeudenhaltijoiden lupaa.

Jaha, tämäkö estää kirjojen vuokraamisen? Ei sentään!

Tiesitkö, että Euroopan parlamentti ja neuvosto on antanut sellaisen kuin Direktiivi vuokraus- ja lainausoikeuksista 2006/115/EY. Siis EU:lta saadaan muutakin kuin kurkkudirektiivi? Kyllä vaan, vuokrausdirektiivi on juuri meitä varten. Ja mikä on direktiivi? Se on jäsenmaita koskeva velvoite järjestää oma lainsäädäntönsä direktiivin edellyttämälle tolalle. EU:n mallioppilaana Suomi on tietysti jo hoitanut asian.

Kirjan tekijöille kuuluu toki korvaus tehdystä työstä, sehän on selvä. Kun me ostamme kirjan, osa kirjan myyntihinnasta päätyy tekijöille. No, mitäpä sitten, kun kirja myydään toisen kerran, käytettynä? Ei mitään, tekijät ovat jo korvauksensa saaneet. Muuttuuko tilanne, kun kirja lainataan tai vuokrataan?

Lain perusteluista (Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tekijänoikeuslain 19 §:n muuttamisesta) voidaan päätellä, että

Yksityishenkilöiden eli kuluttajien välinen vuokraus- ja lainaustoiminta on lähtökohtaisesti sallittua, koska se ei voi olla määrältään merkittävää.

Lisäksi laissa on todettu, että

Opetustoimintaa palveleva lainaaminen on sallittua. Siitä ei siis tarvitse maksaa korvausta.

Kuinka paljon käytät rahaa kurssikirjoihin vuodessa

5.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Viides kysymys.

Luulin, että kun kysytään raha-asioista, vastausten määrä putoaa. Niin ei käynyt. 2015 vastasi kysymykseen vuoden kurssikirjabudjetista. Nollabudjetilla menee 17 % miehistä ja 15 % naisista, yhteensä 303 vastaajaa.

Jäljelle jääneet 1712 vastaajaa käyttävät yhteensä 195 tuhatta euroa kirjoihin vuodessa, se tekee 114 euroa henkeä kohden. Summa on pienempi kuin aikaisemmassa tutkimuksessa. (Taisin kertoa sen vanhan eli väärän summan yhdessä lehtihaastattelusssa. Sori.)

114 € kirjarahat jaettuna vuosittaisella 3,4 kirjalla on 33,5 euroa kirjaa kohden. Kirjakauppiaita täällä? Maksaako kurssikirja keskimäärin reilut kolmekymmentä euroa?

Kuinka monta kurssikirjaa ostat vuodessa

4.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Neljäs kysymys.

Ilahduttavasti jokainen kyselyyn vastannut kertoi vuodessa ostamiensa kurssikirjojen määrän. Se on keskimäärin 2,7 kirjaa. Mutta jos laskuista jätetään pois ne viisisataa opiskelijaa, jotka eivät osta lainkaan kirjoja, niin kirjoja ostavien vuosittaisen hankinnan kirjamäärä nousee 3,4 kirjaan.

38 % opiskelijoista ostaa enintään yhden kirjan vuodessa.

Vain joka viideskymmenes (2 %) opiskelija ostaa yli kymmenen kurssikirjaa vuodessa ja yli viiden kirjan ostajia on 4,2 % kyselyyn vastaajista. Työssä käynnillä lukukausien aikana tai opintolainan nostamisella ei ole merkittävää vaikutusta kurssikirjojen ostomääriin, ei myöskään sukupuolella.

Kuinka monta kurssikirjaa omistat

3.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Kolmas kysymys.

Tähän oli jo hitusen vaikeampi vastata kuin edellisiin kysymyksiin. Tarjolla ei ollut rastitettavia ruutuja ja lisäksi piti ajatella tai muistella hieman. Melkein kaikki vastasivat, sain 2111 vastausta.

Opiskelijat omistavat keskimäärin 5,3 kurssikirjaa.

Vastausten mediaani on neljä kirjaa. 35 vastaajaa 2111:sta omistaa yli kaksikymmentä kirjaa. Suurin ilmoitettu määrä on kuusikymmentä.

11 % opiskelijoista ei omista yhtään kurssikirjaa.

Tästä otoksesta se tarkoittaa 234 opiskelijaa. 201 vastaajaa eli 9,5 % omistaa vain yhden kirjan. Kahdella kirjalla pärjää 266 opiskelijaa, se on 12,6 % vastaajista.

33 % opiskelijoista omistaa enintään kaksi kurssikirjaa.

Ne vastaajat, jotka ensimmäisessä kysymyksessä ilmoittivat, että eivät käytä kurssikirjoja, omistavat keskimäärin 3,9 kurssikirjaa. Mielenkiintoista. Toivottavasti he keksivät tarjota käyttämättömät kirjansa vuokralle tai myytäväksi Bookabookassa.

Miehet omistavat keskimäärin 6,3 ja naiset 5,0 kurssikirjaa. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittajat omistavat 7,6 kurssikirjaa. Alemman korkeakoulututkinnon ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittajien kirjastossa on 5,2 kurssikirjaa.

Mitä teet kurssikirjoillesi tentin jälkeen

2.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Toinen kysymys.

Kurssikirjojen kohtalo tentin jälkeen on tärkeä asia kurssikirjavuokraamolle, joka ei omista yhtään kirjaa. (Bookabookassa opiskelijat vuokraavat kirjoja toisilleen ja toisiltaan.) Siksi kirjojen käyttöä oli syytä kysyä heti tutkimuskyselyn alussa.

Mitä teet kurssikirjoillesi tentin jälkeen

Mitä teet kurssikirjoillesi tentin jälkeen

1854 vastaajaa
Säilytän ja pidän itselläni 81,7 % (1514)
Myyn eteenpäin 32 % (594)
Annan pois ilmaiseksi 6,2 % (115)
Lainaan kavereille ja tutuille 45,4 % (842)

Vuoden 2006 kyselyssä kysyttiin, mitä teet kurssikirjoille, nyt sen sijaan kysytään mitä teet kurssikirjoillesi. Silloin oli myös mahdollista vastata kohtaan Muuta, mitä ja kirjoittaa itse kirjojen kohtalosta. No, reilusta tuhannesta vastaajasta parikymmentä kertoi erilaisia vaihtoehtoja. Yhtäkään niistä ei kannattanut ottaa uuteen lomakkeeseen muille vastaajille tarjottavaksi.

Kun luin vuoden 2006 kyselyn avointa vastausta numero 17, nauroin aivan kippurassa. Tämä vastaaja kertoi, että tentin jälkeen hän palauttaa kirjat kirjastoon! Toden totta, kysymys oli laadittu siten, että tämä aivan ilmeinen vastausvaihtoehto puuttui valmiiden vastausten joukosta.

Tällä kerralla päätin välttää moisen.

Kirjoitin nyt kysymyksen siihen muotoon, että kysymys oli omista kirjoista, ei kirjoista. Huomannet eron, vai mitä? Pieleen meni, asia ei tullut selväksi. Nyt vuonna 2008 muutama kymmentä vastaajaa kirjoitti kyselyn lopussa palautteenaan, että Palautan kirjastoon -vaihtoehto puuttui vastausvaihtoehtojen joukosta. Mitä on tapahtunut kahdessa vuodessa? Silloin yksi tuhannesta tarttui asiaan — aiheellisesti — ja nyt kymmeniä kahdestatuhanesta, aiheetta. Onneksi ei mistään isommasta ole kysymys, eihän?

Hyvä lehdistötiedote

2.12.2008 Jussi Riku

Perjantaina muutama verkkolehti julkaisi jutun Bookabookasta.

Joiltakin osin toisiaan muistuttavat jutut eivät ilmestyneet sattumalta.

Ansio lankeaa Bookabookan toimitusjohtaja Vesa Kaartiselle, joka lähetti laatimansa lehdistötiedotteen aamulla parillekymmenelle lehdelle.

Se oli Bookabookan ensimmäinen lehdistötiedote.

Olen sangen tyytyväinen tiedotteeseen, koska niin suuri osa tiedotteemme sisällöstä kelpasi sellaisenaan eri lehdille. On mielenkiintoista verrata, mitä osia lehdet poimivat ja kuinka ne otsikoivat juttunsa. En kopio juttuja tähän, vaan kehotan käymään alkuperäisillä saiteilla silmäilemässä ne. Poimin tänne nähtäväksi vain otsikot, joista pääsee lehtien sivuille. Ensimmäisenä on tiedotteen saatekirje ja linkki pdf-muodossa lähetettyyn tiedotteeseen.

Bookabooka Oy, lehdistötiedote
Kurssikirjavuokraamosta uusi apu kirjapulaan
Arvoisa toimitus,

panimme pystyyn kurssikirjavuokraamon - tietääksemme maailman ensimmäisen. Ideana on, että opiskelijat voivat vuokrata, myydä, lainata tai lahjoittaa omia kirjojaan Bookabookan kautta muille tarvitseville. Bookabookassa on helppo myös jättää etsintäkuulutus haluamastaan kirjasta. Kokeilkaa vaikka!
Liitteenä lehdistötiedote käyttöönne.

Tentistä läpi -terveisin,
Vesa Kaartinen & Bookabooka-väki

Markkinointi & Mainonta
Oppikirjavuokrauksesta tuli bisnes
28.11.2008 kello 11.33

MikroPC
Bookabooka-palvelu välittää opiskelijoiden kirjoja
28.11.2008 kello 13.22

It-Viikko
Nettivuokraamon idea: kaverin kurssikirjoilla tentistä läpi
28.11.2008 kello 14.35

Digitoday.fi
Bookabooka välittää kirjoja 750 000 opiskelijalle
28.11.2008 kello 14.57

Tietoviikko
Bookabooka ryhtyy kurssikirjojen välikädeksi
28.11.2008 kello 16.10

Mistä hankit kurssikirjasi

1.12.2008 Jussi Riku

Vuokraa kirjasi -kysely 10-11/2008, 2143 vastaajaa. Kyselyvastausten analysointi. Ensimmäinen kysymys.

Taisin olla optimisti, kun lupasin kysymyslomakkeen täyttämisen kestävän pari kolme minuuttia. Sori. Nyt purkaessani vastauksia tulen ensimmäistä kertaa laskeneeksi kysymykset, joita on 33 kappaletta. Muuten 5,4 sekuntia kysymystä kohden ei olisi paha, mutta kun joukossa on liuta avoimia kysymyksiä eli niitä, joihin pitää kirjoittaa vastaus itse eikä vain valita annetuista vaihtoehdoista.

Tai ehkä olinkin pessimisti, ja arvelin vastaajien enimmäkseen hyppäävän avoimet kysymykset yli. Niin ei käynyt, hienoa!

Vastaajia oli yhteensä 2143. Kiitos vielä kerran kaikille vastanneille.

Ensimmäiseen kysymyseen kertyi eniten vastauksia. Se on ymmärrettävää, koska tarjolla oli rasti ruutuun -tehtävä ja kysymysten runsaus ei vielä painanut. Laadin kyselylomakkeen siten, että yhteenkään kysymykseen ei ollut pakko vastata.

Mistä hankit kurssikirjasi

Kaikki vastaajat ~ Mistä hankit kurssikirjasi

2136 vastaajaa
Lainaan kirjastosta 86,3 % (1844)
Lainaan kavereilta ja tutuilta 24,9 % (531)
Ostan uutena 55,8 % (1192)
Ostan käytettynä 19,1 % (407)
Kopioin 33,2 % (710)
En käytä kurssikirjoja 12,3 % (263)

Kirjastoa käyttää melkein yhdeksän opiskelijaa kymmenestä, ei yllätystä tässä. Joka neljäs lainaa kirjoja kavereilta ja tutuilta, hyvä juttu. Itselleni on yllätys, että peräti kolmasosa opiskelijoista kopioi kirjoja. Se on mielenkiintoinen tieto, että 12 prosenttia ei käytä kurssikirjoja.

Kun miesten ja naisten vastauksia tarkastelee erikseen, paljastuu, että kirjoja ei käytä 22 % miehistä ja 10 % naisista. Kirjaston käytössä erot ovat myös suuria. Naisista 90 % lainaa kurssikirjoja kirjastosta, miehillä prosentti on 70. Naiset ovat uutterampia kirjojen kopioijia prosenttiosuuksin 35-27.

Kyselylomakkeessa tiedusteltiin myös Facebookin käyttöä. 29 % Facebookia päivittäin tai monta kertaa viikossa käyttävistä lainaa kirjoja kavereilta ja tutuilta. Heistä, jotka eivät käytä Facebookia, 21 % lainaa kirjoja kavereilta. Mistä tämä kertoo? En tiedä, ehkä ei mistään. Vai voiko olla niin, että feissaajat ovat sosiaalisempia ja siksi kirjojen lainailu frendeiltä sujuu luontevammin?

Muitakin eroja löytyy. Facebook-käyttäjistä (1040 vastaajaa) uusia kirjoja ostaa 53 %, ei-käyttäjistä (806 vastaajaa) uusia ostaa 60 %. Näyttää myös siltä, että Facebookin käyttäminen vähentää kirjojen käyttämistä, sillä 14 % ilmoittaa, että ei käytä kurssikirjoja. Niistä, jotka eivät käytä Facebookia, 10 % ei käytä kurssikirjoja.

Ihmeellisiä tuloksia. Enpä olisi arvannut.

Hyvä, että tuli kysyttyä. Vaikka tämä on jo toinen kyselykierros (edellinen Heliassa 2006), huomaan silti parannettavaa. Olisi kannattanut kysyä kirjojen lisäksi myös muusta opiskelumateriaalista, kuten opettajien ja oppilaitosten tarjoamasta tulostetusta/monistetusta aineistosta, sähköisessä muodossa olevasta aineistosta sekä luentomuistiinpanoista ja niiden kierrätyksestä.