Kirjavarasto
Bookabookan pääkonttori on HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun yrityshautomon tiloissa. Naapuri”talo” on Helsingin Messukeskus ja toinen naapuri vastaapäätä on Helsingin pääkirjasto. Vitsailin yhdelle vierailijaryhmälle, että toiminnan laajentuessa saamme Messukeskuksesta hyvän kirjavaraston. Täydestä meni.
Jouduin heti oikaisemaan, että kurssikirjavuokraamo Bookabooka ei omista yhtään kirjaa.
Kaikki kirjat ovat opiskelijoiden omia, Bookabookalla ei ole omaa kirjavarastoa. Toisin on naapurilla, Helsingin kaupunginkirjastolla. Sivuutan työmatkallani pääkirjaston, kun kuljen fillarilla. Pääkirjaston yhdessä kulmassa on juliste ikkunassa. Julisteessa on kirjavuori ja sana Kirjavarasto. Olen tähän asti luullut, että kyse sarkasmista. Olen väärässsä. Paikan nettisivuilla lukee:
Kirjavaraston tehtävänä on säilyttää ja saattaa yleisön käyttöön kulttuurisesti merkittävää, usein loppuunmyytyä aineistoa.
Käyn tarkastamassa kirjavaraston, kun se on keskiviikkoiltapäivänä avoinna yleisölle. Useampikin seikka on toisin kuin kirjastossa yleensä.
Ensinnäkin, siellä on vanhoja teoksia. Ohessa pari kuvaa.
Toiseksi, siellä ei ole asiakkaita. Tai on yksi, minun lisäkseni.
Kolmanneksi, henkilökunta näyttää koostuvan miehistä. Yleensä kirjastoväki on jostain syystä naisvaltaista. Kirjavaraston jengi — tai ainakin tänään paikalla olevat — ovat kaikki miehiä. Niin kai se on, että sosiaalisesti taitavammat naiset ovat yläkerrassa palvelupuolella ja jöröt miehet saavat sitten pölyttyä ikkunattomassa varastossa. Ne kaksi kohtaamaani ovat kyllä sikäli väärässä paikassa, että he ovat oikein auttavaisia ja ystävällisiä.
Kirjavaraston poistomyyntihyllysta saa kaksi kirjaa eurolla. Opin myös sen, että Kirjavarasto ei ole Varastokirjasto. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että Bookabookan hakutuloksissa näytetään molempien tarjonta.


